Koalatalo -online

IHMISEN IKÄVÄ TOISEN LUO BAND
feat. MC Koalatalo


Kuukauden namu

Vittu, tää on parempi ku raamattu! "hamarapuolella kiitos,
ja ei sitten kasvoihin"

M:c Koalatalo "White Hustler"

Yleisön palautetta vapun 2002 keikasta:

Vähän palautetta:
Miten näin hyvän idean saanut tapahtuman järjestäjä on voinut valita NÄIN onnettoman esilaulajan ja yhtyeen soittamaan M. Alatalon lauluja?
Kiitos, vähän "respektiä" myös niille vappujuhlijoille, yleisölle, jotka tulivat laulamaan ja maksoivat siitä 4 euroa.

Vastaus:

Edustamani orkesterin puolesta esitän teille pahoitteluni. Me esiinnyimme ja laulatimme ihmisiä ja muita paikallaolijoita aivan tosissamme. Sinä olet kuitenkin omalla hauskalla tavallasi aivan oikeassa. Vappu on tunnetusti erilaisten tapojen ja riittien vapaa temmellyskenttä, mutta se ei anna meille oikeutta mennä täysin mauttomuuksiin.

Orkesterillemme YLEISÖn hyvinvointi on sydämmen asia.
Hyvä palautteenantaja, voitte toimittaa tilinumeronne e-maililla minulle. Palautan pääsylippumaksun teille.

Tästäkin huolimatta/ tästä johtuen; koirat kulkevat ja karavaani haukkuu. IITLBfeat.MCK soittaa, laulattaa ja tulee jopa itsekkin siinä sivussa laulaneeksi MESTARIn taideteoksia tästä eteenpäinkin. Tervetuloa tulevaisuudessakin viihtymään konsertteihimme.

MC Koalatalo


Yhtye pahoittelee aiheuttamaansa mielipahaa vilpittömästi. Onneton "esilaulaja" lopettaa laulajan uransa ja keskittyy tästä lähin täytettyjen eläinten keräämiseen, mikäli siitä ei kukaan pahoita mieltään.

(Huomatkaa myös "etsitään soittajia" -ilmoitus alempana tällä sivulla)

Entinen IITLB-laulaja Kouros


HURJIA
KUVIA

Wappukeikoilta
2000 ja 2001
!!!

Tärpätti maistuu Masille (niin keikalla, kuin ennen keikkaa...)

Lue vieraskirjaa | Jätä viesti vieraskirjaan

"raukat ne menkööt merten taa,
ennemmin mä kasvan vaikka apilaa,
kuin leikin wienerpullapoikain apinaa"


Uutisia

IITLB feat.MC K. aktivoituu viimeisen kerran Mikko Alatalon 51 -vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin Iso Roballa JumpInn -ravintolassa 1.5.2002 klo 16.

- Nimellinen sisäänpääsymaksu 4 euroa!


URGENT!

Johtuen musiikillista erimielisyyksistä yms. haemme joukkoomme seuraavien instrumentteien taitajia: laulu, kosketinsoittimet, basso, kitara ja rummut.

EDELLYTÄMME SINULTA:

  • Nimet Alatalo, Rinne ja Luoma eivät ainoastaan sano sinulle jotain vaan ovat selviä juttuja!
  • Et ole humoristi.
  • Olet hyvä soittamaan.

TARJOAMME SINULLE:

  • Soittajan paikkaa!

Yhteydenotot e-maililla: mckoalatalo@yahoo.com

Vanhat uutiset

(delete-nappi on rikki mun koneessa, joten en saanut poistettua)

  • MC Koalatalo ei päässyt DBTL-keikallemme Turkuun 9.6. vaan soitteli ja lähetti faneilleen terveisiä merten takaa Stockholm Marathonista.
MC Koalatalo: "Selvisin kuumeesta, etelän hetelmiä en enää syö."Tällä kertaa MC ei joutunut huilimaan karanteenissa trooppisten tautien osastolla, vaan pääsi livahtamaan valeasussa takaisin Suomeen.

Kiitokset MC Pispalalle, joka tuuraili MC K:ta kyseisellä keikalla..

  • Tiistaina 24.4. Ihmisen Ikävä Toisen Luo Band vieraili Mikon 50v -juhlalevyn ja -kirjan julkistamistilaisuudessa. Mikko oli itse kutsunut "Bandin" paikalle.

 

Ihmisen Ikävä Toisen Luo Band
feat. MC Koalatalo livenä:

Ikävä kyllä,
IITLB on tällä hetkellä ansaitusti telakalla...


Jo tapahtuneet:

La 9.6.

  • DBTL
    Haarikka: Mikko Alatalon Muistoklubi (Eerikinkatu 19)
    ·lipunmyynti klo 20.00 - 02.00
    ·ikäraja 18v
    ·liput 30 mk
    klo 22:00 Sylvi plays Mikko Alatalo
    klo 24:00 Ihmisen Ikävä Toisen Luo Band

Ti 1.5. Vappupäivä

  • Ravintola Jump Inn:
    Mikko Alatalo 50-vuotta -juhlakonsertti

Kallion teatteri esittää: Kallion joulukalenteri 17.-24.12.2000

  • Joka päivä klo 19, paitsi jouluaattona klo 17.
    IITLB toimii Kallion Joulukalenteri-shown housebändinä
    Osoite: Fleminginkatu 21

Stella Star: Joulubileet pe 22.12.2000

  • IITLB + Puolukkaralli
    Showtime 21:30
    Liput: 15,-

Jump Inn: Huonon musiikin ilta 1.5.2000

  • IITLB

 

Mikko-aiheisia linkkejä:

Muita linkkejä:

 

Ihmisen Ikävä Toisen Luo Band soittaa oppi-isänsä Mikko Alatalon biisejä seremoniamestari MC Koalatalon hengästyttävän visuaalisen ja verbaalisen tykityksen vauhdittamana.

"parempi aitsi ku kokonaan paitsi, sanoo jotkut nykyään,
mutta veteraani kattoo kahresti, missä kohottaa kykyään"

Mikko-aiheisia juttuja voi lähettää osoitteeseen:
koalatalo@saunalahti.fi

 

MC Koalatalo Laulu: Timppa Skeba: Juise Koskettimet ja stemmat: Masa Rommut: Jartsa Basso: Pietu